Suurin osa suunnitelluista joululahjoista jäi toteuttamatta, mutta nämä sentään sain valmiiksi, melkein ajoissa jopa. Paketoin toisen sukan, ja toisen sukan luovutin Joulupäivänä sen valmistuttua. Lahja oli ilmeisesti pidetty, sillä sukat pääsivät heti jalkaan.

Ohje: Novita Talvi 2009 nro. 6
Lanka: Novita 7 Veljestä (766)
Puikot: 3,5 mm bambut
Menekki: arviolta 130 g

Sisällä oli liian pimeää ja kuvista tuli huonoja. Niinpä pakotin äitin seisomaan lumisille rappusille, luonnonvaloon. :P Onneksi koko ajan ollaan menossa parempaan suuntaan, kun vuoden pimein päivä on ohitettu.

Eipä näistä nyt sen kummempaa sanottavaa ole. Ihan kiva malli, mukava neuloa. Kuvat puhukoon puolestaan.

Lahjaksi valmistui myös vaaleanpunaiset perussukat Seiskaveikasta 9 kk ikäiselle tytölle. Niitä en kerennyt punnita saati kuvata, kun piti äkkiä saada pakettiin. Tähtäsin kokoon 20 ja luulisin niiden olevan ihan sopivat, ei ainakaan liian pienet.

Omista joululahjoista sen verran, että ensimmäistä kertaa sain käsityöaiheisia lahjoja! Äiskältä yllärinä kaksi kerää Seiskaveikkaa tuossa samaisessa värissä, josta tein hänelle sukat, sekä mieheltä ei niin yllärinä Knit Pron pyöröpuikkosetin! Vihdoinkin vihjailut on menneet perille! ;P Mies yritti salata asian tilaamalla setin vanhempiensa luokse, mutta tajusin asian erinäisten kommenttien jälkeen. Yhtä kaikki, lahja oli oikein mieluinen ja pääsin heti testaamaan puikkoja, kun aloitin Nuolitanssi-huivin vaaleanpunaisesta Kamenasta. Aivan ihanat!

Nyt pitäis jaksaa raivata tietokonehuone äskeisen lankainventaarion jäljiltä ja lähteä saunan kautta valmistautumaan nukkumaanmenoon. Huomenna pitää palata töihin, toisin kuin miehen, joka saa lomailla vielä kaksi viikkoa. *Kateudesta vihreä* Mukavaa loppuvuotta! Palaan linjoille vielä ennen ensi vuotta, esittelyssä Revontuli-huivi ja lankavaraston saldo (gulp).