Eilen minua odotti postilaatikossa odottamaton paketti. Jouluyllätyksen lähettäjäksi paljastui Jossu75, jonka SNY olin viime keväänä.


Paketissa oli Jossun itsetekemä puikkopussi (joka sai heti täytettä), lempparilankaani Kamenaa, sekä suklaata ja joulukortti. Keltainen Kamena oli vieläpä samaa värjäyserää kuin yksi Kamena-vyyhti, joka minulla jo on! Se ei voi olla sattumaa, vai onko? Ostin oman vyyhtini loppukesästä Menita Outletistä ja silloin siellä oli vain yksi vyyhti. Olisin halunnut toisenkin. Ja nyt sen sain!  Puikkopussiakin olen toivonut jo pitkään. Tarkoitus on ollut itse tehdä, mutta  kun en ole mikään ompeluvirtuoosi, niin se on sitten jäänyt. Kiitos Jossu tuhannesti, tästä ylläripaketista tuli todella hyvä mieli! :)

Eilen sain vihdoin pingotettua Revontuli-huivinkin. Aloittelin pingotusta jo muistaakseni sunnuntaina, mutta pingotusalusta oli liian pieni. Sallan vinkistä kävin nimittäin Biltemasta ostamassa tällaisen koottavan ruutuhyppymaton:

Ensin ostin vain yhden, joka ei tietenkään riittänyt mihinkään, joten piti sitten käydä toinen ostamassa, että sai huivin pingotettua. Siitä kuvia toivottavasti viikonloppuna, kun on paremmat tsäänssit keretä valoisaan aikaan pihalle kuvaamaan.

Tuosta edellisen postauksen listauksesta vielä sen verran, että tarkoitus ei suinkaan ole noita kaikkia tehdä ennen joulua, niin kuin kommenteissa luultiin, vaan tuossa on vähän suunnitelmaa siitä, mitä pitäisi yrittää tehdä ennen kuin suuna päänä menee aloittamaan kaikkia ihania uusia projekteja. ;) Suunnitelmista on tähän mennessä toteutunut ainoastaan ensimmäinen kohta, joka on edelleen työn alla, mutta valmistunee nopeasti, kun illat ei enää kulu palapelin parissa.  Parit lapaset ja äitin sukat pitäis myös tehdä ennen joulua, mutta niissä ei kauaa mene, jos vain tarttuu toimeen.

Nyt takaisin työn touhuun, mukavaa pakkaspäivää!