Siis apua! Miten en saa ikinä aikaiseksi päivittää blogia! Jotenkin tuntuu, että pitäis olla jotain spesiaalia kerrottavaa, eikä pikkujuttujen takia viitsi blogata. Sitten kun kerrankin saa aikaiseksi kirjotella, niin asiaa on pienen romaanin verran. Nykyään myös töissä käynti, liikunta ja häitten suunnittelu vie lähes kaiken ajan, niinpä blogienkin seuraaminen on jäänyt vähemmälle. Google Readerissa on varmaan yli kolme sataa otsikkoa odottelemassa. Noh, kuukauden kuluttua on yksi stressin aihe vähemmän ja ehtii keskittyä muuhunkin, nimittäin häihin on tänään tasan kuukausi! Halukkaat voivat kurkata puvun kuvan täältä.

 

3658460295_9eff3fdfb8.jpg

 

Ja sitten asiaan: yksi ikuisuusprojekti on valmistunut, nimittäin sain vihdoin ja viimein valmiiksi iskälle viime jouluksi tarkoitetut sukat. Tosin aloitin ne vasta joulun jälkeen, mutta tavoitteena oli tehdä ne nopeasti valmiiksi. Seiskaveikasta neulottuna tämän ei olisi pitänyt olla mikään mahdoton urakka, mutta toisin kävi. Ensimmäinen sukka tosin oli valmis jo tammikuussa, mutta toista aloittelin muistaakseni vasta viime kuussa! Jokin siinä vain tökki, eikä millään olisi huvittanut niitä tehdä. Mutta nyt ne on siis valmiit. :)

 

3658461169_da653bb2a5.jpg

Ohje: Jules
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot:
3,5 mm
Menekki:
168 g

Vaikka neulominen tökkikin, on nämä loppujen lopuksi ihan mukavat sukat. Naisille on erilaisia sukkamalleja pilvin pimein, mutta miehille vähemmän. Oli siis mukava tehdä välillä jotain muutakin, kun tavallista sileää perussukkaa miehelle.

Muista käsitöistä sen verran, että mikään muu kuin tiskirätit ei oikein edisty. Revontuli olis ollut varmaan jo ajat sitten valmis, MUTTA eräs karvainen perheenjäsenemme oli päättänyt pureskella siihen REIKIÄ! Aikaisemmin jo ihmettelin, että mihin huivi on oikein tarttunut, kun lanka oli katkennut keskellä neuletta. En ihmetellyt enää sen jälkeen, kun ensin näin kissan hinkkaavan itseään huiviin ja seuraavan kerran huiviin koskiessani huomasin siinä uusia reikiä. Ensimmäinen reikä on vielä korjattavissa, onneksi, sillä se sijaitsee aivan huivin alussa, mutta toisia reikiä ei taida pystyä parsimaan. Onneksi purettavaa ei ole paljon ja lankaakin on jäljellä sen verran, että ei tarvitse puretusta pätkitystä langasta neuloa. Olen vieläkin niin shokissa tapahtuneesta, että en oo pystynyt koskemaan huiviin reiät havaittuani. Korjaaminen tapahtuu sitten kun olen toipunut järkytyksestä. :D

Kuten sanottua, tiskirättejä on yksi valmistunut ja toinen on puikoilla, enemmänkin niitä syntynee lähiaikoina. Myös kirjanmerkkejä on valmistunut, eli niitäkin esittelyssä toivottavasti piakkoin. ;)