Tämä huivi meinasi jäädä Shetland Trianglen ja Minttumaarin jalkoihin, mutta tuli kuitenkin valmiiksi, melkein yllättäen. En omista kuin yhden 4,5 mm pyörön, joten tämä oli saatava pois tieltä, että Minttumaarin saa siirtää inhottavilta pitkiltä puikoilta pyöröpuikolle.

Ohje: Flower Basket Shawl (löytyy myös IK:n syksyn 2004 numerosta)
Lanka:
Novita Wool (332)
Puikot:
4,5 mm pyörö
Menekki:
122 g
Koko:
158 x 71 cm

Tästäkin huivista tuli yllättävän iso. Kaulahuiviksi tämä on tarkoitettu, mutta palvelee tarvittaessa myös hartiahuivina. Ennen pingotusta en muistanut kokoa mitata, mutta kaulan ympärille sen sai kuitenkin hirtettyä. Puikoilla ollessa huivin kokoa on äärimmäisen hankala arvioida. Tähänkin meinasin tehdä vielä yhden mallikerran, mutta muistutin itseäni, että tarkoitus ei ole tehdä mitään peittoa, vaan KAULAhuivi. Käytössäkin tämä on ehtinyt jo olla, ja oikein soppeli olikin. Vielä pitäisi saada pipo ja käsineet samaa sävyä, kun vain osaisi päättää oikean mallin.

Pingotuksen kanssa meinasi kyllä usko loppua. Muutaman kerran sai hengähtää syvään, ettei ala savu nousta korvista. Pingotus alkoi lupaavasti, mutta tappelin ainakin tunnin ellen toisenkin, ennen kuin sain tämän edes tyydyttävästi olohuoneen mattoon kiinni. Olohuoneen matto soveltuukin hyvin pingotusalustaksi, kun siinä on tuommoisia ruutuja, joiden avulla on helppo katsoa, että huivista tulee symmetrinen. Hermot joutuvat piakkoin jälleen koetukselle, kunhan Minttumaari valmistuu. Lisäksi toinen Shettis sekä eräs salaisuushuivi huutelevat edelleen kovasti puikoille. Kääk!

Nyt takaisin puikkojen pariin, mukavaa lauantai-illan jatkoa täällä piipahtaneille! :)