muoks. Tarkensin vähän, että mistä huivin ohje on saatavilla.

Kuten luvattua, tällä kertaa esittelyssa uusi ihana huivini:

Ohje: Shetland Triangle by Evelyn A. Clark (Wrap Style -kirjasta)
Lanka: teetee Kamena (144)
Puikot:
4 mm pyörö
Menekki:
90 g
Koko:
pingotettuna 168 x 65 cm

Kerrassaan ihana ohje! Niin yksinkertainen, mutta silti niin kaunis lopputulos! Seuraava Shettis hinkuisi jo puikoille, mutta pitää yrittää hillitä itsensä, että jotain muutakin valmistuisi. Teeteen Kamena on aivan ihanaa huivilankaa, tarpeeksi ohutta, mutta silti lämmintä. Seuraavan tällaisen ajattelin tehdä turkoosista Kitten Mohairista, kun olen jo pitkään etsinyt kyseiselle langalle sopivaa ohjetta. En ole koskaan tehnyt mitään mohairista, joten mieltäni askarruuttaakin, että pysyykö huivi sitten hyvin muodossaan, kun sen on pingottanut?

Huivista tuli yllättävän iso. Ennen pingotusta huivin koko oli 100 x 45 cm ja sen sai juuri ja juuri kiedottua kaulan ympäri. Kuten seuraavista suttuisista kuvista ilmenee, käy huivi kumpaankin käyttötarkoitukseen, sekä kaulalle että hartioille. Ehkäpä pidänkin tätä valmistujaisjuhlissani, kunhan saisin aikaiseksi järjestää ne...

Huivista oli melkoinen mahdottomuus saada hyviä kuvia. Vaikka kerrankin olin valoisaan aikaan kotona, oli turvauduttava sisätiloissa otettuihin kuviin, sillä ulkona otetuissa kuvissa ei mallineuleesta saanut mitään selvää. Vaalea väri hukkui valoisuuteen tai jotain :D Lanka ei ole tasaisen harmaa, mutta en tietenkään onnistunut vangitsemaan kauniita sävyjä kameralla.

Tein huivin kaveriksi anoppikokelaalta saaduille harmaille huovutetuille lapasille. Settiin pitäisi vielä jonkinlainen myssy saada aikaiseksi. Ehkä myös toiset, ohuemmat lapaset olisivat tarpeen. Mistä saisi lisää neulonta-aikaa?