Eli ei sen kummempaa asiaa, kunhan tulin päivittämään tuota tekeillä olevien töiden listaa. Tarkoituksenahan mulla oli tehdä tässä välissä jotkut ihan tavalliset perussukat, mutta en osannut päättää että mistä väristä ja minkä kokoiset. Neuletapaamiseen oli kuitenkin jotain tekemistä otettava mukaan, joten nappasin kerän Kotiväkeä ja Söderoitten ohjeen, kun ne on olleet toteutettavien listalla jo kauan. Valkoisethan mulla jo onkin, mutta halusin myös mustat. Kiitos kaikille tapaamisessa olleille kivasta seurasta! Nyt olisi tarkoitus vähän ahkerammin ruveta käymään noissa tapaamisissa, kun kesällä en päässyt/ehtinyt/uskaltanut. Viikolla en välttämättä ehdi, kun mies tulee vasta viiden maissa töistä, mutta sunnuntaisin yritän ainakin päästä paikalle.

Kuten tapaamisessa arvelinkin, meni ensimmäinen yritelmä purkuun. En ollut tyytyväinen aloitukseen ja lisäksi tuttu ongelmani, nurjien silmukoiden lörpöttäminen, muistutteli itsestään. Päätin kokeilla magic loopia vielä kertaalleen ja täytyy vähän perua sanojani. Näin yhtä sukkaa kerralla tehdessä tekniikka onkin ihan kelvollinen :) Nurjat silmukat eivät lörpötä puikonvaihtokohdassa ja jälki on tasaista. Jes! Tiheys poikkeaa vähän ohjeesta, sillä mun pitää tehdä enemmän mallikertoja, että sukka sopii jalkaan. Muistiin itsellekin, että ennen kantapäätä pitää tehdä 15 mallikertaa. Mutta eipä se mitään haittaa, kun ympärysmitta on kuitenkin sopiva, eikä silmukkamääriä tarvitse alkaa laskemaan uusiksi. Jostain kumman syystä pyöröpuikolla tehdessä käsiala on tiukempaa :o

2840572034_4042085fc6.jpg?v=0

Joopa joo, piti tätäkin tekstiä pantata koko päivä, että saan otettua kuvan sukasta. Ja voi tsiisus minkälaisen kuvan sainkaan aikaan, ois ollut varmaan parempi ilman kuvaakin. Surkeaa, kun nykyään on illat taas näin pimeitä :(