Edellisen postauksen jälkeen en ole saanut mitään muuta aikaiseksi, kuin nämä pienet sukat. Niihin kului jämälankoja yhteensä 85 grammaa. Seiskaveikkaa, sekä noissa punaisissa vähän myös valkoista Nallea. Tuo vaaleanpunainen lanka, jolla on tehty kantapää, on mielestäni myös Seiskaveikkaa, mutta se tuntui todella ohuelta! Piti siis jatkaa teräosaa ohuemmilla langoilla. Sinisissä sukissa puikot 3,5mm ja punaisissa 4mm.

1573158.jpg

Ei muo mitään kaunokaisia ole, mutta varmaan kelpaavat johonkin keräykseen. Ajattelin Pipoapua Pohjolasta -kampanjaa, jos vain joku Oulun SPR:n pisteistä toimittaa noita eteenpäin. Ainakin joskus olin jostain lukevinani, että niitä sai viedä johonkin, josta lähettävät eteenpäin. Jos jollain on tietoa tästä, niin kerrottehan :) Varmaan tulee neulottua jotain muutakin tuohon keräykseen, ennen kuin vien noita yhtään mihinkään.

Olen suunnitellut aloittavani toisen baijerilaissukan tänään. Lisäksi haluaisin aloittaa Pinwheelin, mutta sitä ennen pitäis käydä ostamassa uudet puikot. Saapa nähdä, että mitä tuosta tulee, kun pitäisi neuloa Seiskaveikkaa vitosen puikoilla. Silloinkaan ei tiheys ihan täsmää, mutta en jaksa alkaa säätämään ohjetta.

Täällä on tosi kurja sää :( Vettä sataa ja on kylmä. Kohta on jo kesäkuu, joten missä ne kivat kevätkelit oikein viipy?