En osaa päättää, että minkä työn aloitan seuraavaksi. Kauluri itselle olisi tarpeellinen, mutta Lidlin Sportimon neulominen ei juuri nyt oikein kiinnostaisi. Siitä olen siis suunnitellut sen tekeväni, koska seiskaveikan tai muun vastaavan jäljiltä raapisin kaulani verille. Ne omat polvisukatkin ois kivan yksinkertainen työ, mutta en oikeastaan tarvi enää sukkia. Ja silti niitä tekee mieli koko ajan tehdä. Voisihan niitä tehdä varastoon ja antaa lahjaksi myöhemmin, mutta yleensä teen lahjat vartavasten jollekin henkilölle. Äiskällä on lisäksi synttärit tämän kuun lopussa, joten jotain pitäis sillekin keksiä. Ei sukkia, ei lapasia, ei pipoa, vaan jotain erilaista. Ehdotuksia?

On tästä päättämättömyydestä ollut jotain hyötyäkin, nimittäin olen saanut tehtyä monta senttiä kietaisujakkua. Enää muutama tylsä kiertäenneulomiskerros ja saan aloittaa pitsineuleen. Huippua! Tämä työ onkin lojunut ihan liian kauan laatikossa tekemättömänä.