1349386.jpg

Kävin tänään kirjastossa, ja vihdoinkin sieltä löytyi muitakin neuleaiheisia kirjoja, kuin niitä 80- ja 90-luvuilla kirjoitettuja! Tosin tuo oikeassa reunassa oleva Neulelelut -kirja on ilmestynyt vuonna 1990, mutta lelujen muoti tuskin on muuttunut niin radikaalisti kuin vaatteiden. Saaliiksi sain siis seuraavat teokset: Virkkaus on helppoa ja hauskaa, Neulojan käsikirja, Anu Harkin Puikoissa!, sekä tuo Neulelelut. Varauksessa on lisäksi Punokset puikoille ja Sukkasillaan, en malta odottaa, että saan ne käsiini!

Neulojan käsikirjassa on kaikkea mahdollista neulonnan perustaidoista erilaisiin mallineuleisiin. Kiva kirja, jonka ideoita varmasti sovellan, kunhan ehdin perehtyä niihin paremmin. En ole mikään kummoinen virkkaaja, joten sen vuoksi lainasin tuon virkkauskirjan. Siinä on hyvin neuvottu kuvia apuna käyttäen erilaiset silmukat ja muut olennaiset tiedot. Neuleleluja voisi puolestaan tehdä vaikkapa kummitytölle.

Lankahyllyiltä ostin luonnonvalkoista ja vaaleanpunaista seiskaveikkaa raidallisten polvisukkien varalle, sillä nuo aiemmat langat eivät todennäköisesti riitä molempiin sukkiin. Vaalea kerä on vähän kärsinyt, kun joku kissoista oli roudannut sen kylppäriin. Eipä taaskaan tarvinnut kun hetkeksi selkänsä kääntää, ja joku oli tuhmuuksissa. Kotiväki on Södera-sukkia varten. Aivan ihanat sukat! Heti oli pakko alkaa tekemään mallitilkkua. Saapa nähdä, mitä noiden sukkien teosta tulee, en ole nimittäin koskaan neulonut 2,5mm puikoilla, joten aikamoiselta nyhräämiseltä tuo vaikutti.. ;> Olisin halunnut mustat, mutta sitä väriä ei ollut Halpa-Hallissa, eikä Prismassakaan. Vaaleansinistä ja keltaista oli molemmissa, eikä ne oikein sopineet tarkoitukseen. Valkoinen oli toinen värivaihtoehto, joten onneksi sitä sentään oli. Kyllä minä vielä ne mustatkin teen, jos tämä urakka ei ole ihan ylitsepääsemätön :D