Olen taas käynyt vähän ostoksilla... Koska en taaskaan malttanut odottaa huomista päivänvaloa, saatte kärsiä huonolaatuisista kuvista :<

1192640.jpg1192625.jpg1192604.jpg1192610.jpg

Anttilassa oli tarjouksessa Novitan Bambino ja sitä tuli ostettua viisi kerää, väri luonnonvalkoinen. Tänään kävin Lidlissä, josta mukaan tarttui lankaa ja puikkoja. Viiden kerän paketti  maksoi 5,99e, puikkosetti 1,49e. Pähkäilin pitkään värivaihtoehtojen kimpussa, mutta lopulta päädyin valkoiseen ja vaaleanruskeaan/beigeen. Nam. Nuo ovat jotain "sporttilankaa", sopivat sporttisten vaatteitten tekoon. Mitähän sitä keksisi ;P Lisäksi ostin kuudet pyöröpuikot, pituus 80cm ja koot 2,5; 3; 3,5; 4, 5 ja 6. En tiedä mitä näistä langoista tekisin, ne oli vain pakko ostaa! Päätinkin nyt, että pidän langanostolakkoa vähän aikaa, varsinkin, jos himoitsen jotain lankaa, vaikka sille ei mitään käyttötarkoitusta olisi mielessä. Vaikka lankavarastoni koko ei olekaan mikään hirmuisen suuri, olisi hyvä saada sitä vähän pienemmäksi kuitenkin, eikä budjettikaan oikein sallisi tällaisia "turhia" ostoksia.

Vielä ei ole mitään valmista esiteltävää. Puikoilla edelleen samat neuleet. Lisäsin tuonne laatikkoon tuon piponkin, kun se oli listalta pois jäänyt. Oma sukka ei ole edistynyt juuri yhtään, kun ei ole ollut innostusta tehdä sitä. Sama kohtalo kietaisujakun etukappaleilla. Slipoveri on hyvä telkkarinkatsomisneule, kun sitä ei tarvitse koko ajan katsoa, ja miehen villasukat haluan saada nopeasti valmiiksi. Näitä kahta onkin tullut eniten neulottua. Se kummitytön tai kenen lie pipo pitäisi saada jo valmiiksi, on ollut puikoilla luvattoman kauan. Eihän siinä ole enää kuin kavennukset jäljellä. Jospa joku ilta ottaisin sen projektiksi. Mutta nyt takaisin puikkojen pariin :)