Tänään sain tehtyä toisenkin kynsikkään valmiiksi. Nopeastihan nuo valmistuvat, jos vain on aikaa tehdä. Vihdoin sain myös vihaamani osion, eli päättelyn, tehtyä. Nämä eivät sentään jääneet laatikon pohjalle lojumaan kymmeneksi vuodeksi päättelemättä, niin kuin eräät säärystimet, jotka edelleen odottelevat viimeistelyä... Kynsikkäistä tuli paremmat, kuin oletin. Aika suurethan ne ovat, kun tein kaksinkertaisella langalla, enkä pienentänyt silmukkamäärää. Tuskin kuitenkaan ovat liian suuret ja allehan voi laittaa vaikka toiset, jos meinaa tippua :P Eivät kuitenkaan ole liian tönköt tai paksut, niin kuin aikaisemmin pelkäsin.

1061755.jpg

1061758.jpg

Ylempi kuva otettu salaman kanssa, alempi ilman. Kumpikaan ei oikein tuo esille oikeaa väriä; kuvissa vaaleansininen korostuu enemmän kuin "luonnossa".

Lankana 7 veljestä vaaleansininen ja tummansininen. Joustinneuleessa puikot 3,5, jotka olivat hieman liian ohuet. Sileässä neuleessa vaihdoin 4,5 puikkoihin, ja ne olivat mielestäni ihan sopivat. Silmukoita oli 12 puikolla ja olisi siis saanut olla vähän vähemmän, mutta ihan hyväthän noista tuli. Mallia katoin täältä, mutta sovelsin hieman tarpeen vaatiessa. Mies sai vähän väliä lainata kättään mittasuhteiden tarkistamista varten ja lopulta joutui myös mallinukeksi valmiille kynsikkäille.

Huomisten koulutuntien ratoksi pitäisi keksiä jokin työ. Ajattelin tehdä Ailin lapaset noista ruskeasta ja luonnonvalkoisesta seiskaveikoista, mutta täytynee jättää työn aloitus huomiselle. Mies jo eräs ilta valitti, kun "sulla on taas vaan nuo puikot kädessä", joten tänään voisin mennä ajoissa nukkumaan :P