Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
23.10.2010 - 16:00

Ystäväni toivoi jouluahjaksi säärystimiä. Ainoa kriteeri oli musta väri, muilta osin sain vapaat kädet. Olin jo pitkään suunnitellut tekeväni tällaiset sukat itselleni, joten päätin testata samaa mallineuletta säärystimiin. Hyvä, että testasin. Ohjeen silmukkamäärällä ja puikoilla (54s ja 3,5 mm) tuli tosi tiukkaa jälkeä, vaikka normaalisti kyllä neulon sukat seiskaveikasta kolmipuolosilla puikoilla. Huomasin myös häiritseviä epäkohtia ohjeessa, kuten sen, että joustimen 1o 1n -neulos ei jatku sujuvasti pitsi- ja palmikkokuvioihin siirryttäessä. Esimerkiksi palmikon molemmilla puolilla oleva 1 o alkoi toisella puolella joustinneuleen jälkeen, kun nurja silmukka vaihtui oikeaksi. Vaikutti vähän siltä, että ohjetta ei ole mietitty kunnolla loppuun asti ja kokonaisuudeksi, vaan ensin on tehty joustinneule ja sen jälkeen mietitty, että mitäs nyt tehtäisiin. Niinpä päätin vähän muokkailla ohjetta itselleni mieleisemmäksi. Loin 64 silmukkaa, jossa mallikerran leveys on aina 16 silmukkaa. Niinpä näissä säärystimissä on neljä palmikkoa ja pitsiraitaa, kun ohjeessa on kolme. Palmikon tein vähän eri tavalla kuin ohjeessa, samoin pitsiin käytin tästä myssystä tuttua mallineuletta. Ja tällaiset niistä sitten tuli:

 

 

Ohje: oma sovellus
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 4 mm
Menekki: 147 g

 

Lankaa kului muutamaa metriä vaille kokonainen kerä, mikä oli ihan sattumaa, enkä siis mitenkään pyrkinyt siihen. Punnitsin ensimmäisen säärystimen sen valmistuttua, ja siihen oli mennyt lankaa 74 grammaa. Ajattelin, että yksi kerä ei varmaankaan riitä, kun eihän noissa kerissä ikinä ole niin paljon kuin vyöte antaa ymmärtää, mutta yllätyin huomatessani, että jäljellä oleva nöttönen painoikin 75 grammaa. Eli pitäisi riittää ja niin riittikin. Lanka oli tosi pehmeän tuntuista, oikein hämmästyin, kun vaikkapa nuo vihreä ja ruskea, joista tein armeijasukkia, olivat todella karheita.

 

 

Tämä kaunis kuva yrittää vähän havainnollistaa mallineuleen käyttäytymistä in action. Kuten kaikki tietävät, mustan värin (ja omien jalkojen) kuvaaminen on todella helppoa. ;)

Omasta mielestäni näistä tuli tosi kivat, ja pariin otteeseen purkaminen oli vaivan arvoista.Toivottavasti myös saaja tykkää. Sen saammekin tietää vasta parin kuukauden päästä. Omituista, että jo näin aikaisin olen saanut joitakin joululahjoja valmiiksi. Yleensä kun päättelen vielä lankoja juuri ennen lahjojen jakamista tai paketoin vain toisen sukan. ;P

Anneli kirjoitti 23.10.2010 - 16:17
Voi miten kauniit !
Saaja ei voi olla muuta kuin tyytyväinen :)
Matleena kirjoitti 23.10.2010 - 19:10
Kauniit säärystimet! Mallin muokkaus kannatti todella. Minullekin on muuten tapahtunut sama ilmiö 7veikan ja 3.5mm:n puikkojen suhteen, siis ko. puikot ovat liian ohuet 7veikalle. ;)
Hepsi kirjoitti 23.10.2010 - 20:21
Kauniit säärystimet!
Sanni kirjoitti 23.10.2010 - 20:56
Hienot säärystimet! Kannatti muokata mallia, lopputulos on tosi kiva.
Seijasisko kirjoitti 23.10.2010 - 21:16
Tosi kauniit!<3
MariJ kirjoitti 23.10.2010 - 21:35
Hienot säärystimet!
aiisa kirjoitti 26.10.2010 - 16:53
Ihanat! Olispa itsekin niin fiksu, että aloittelis jo joulujuttuja... :)
JossuP kirjoitti 27.10.2010 - 21:28
Komeat säärystimet!
Janna kirjoitti 04.11.2010 - 18:34
Olen monesti katsonut noita sukkia Novitan sivuilla sillä silmällä, ja kyllä nämä säärystimet ovatkin nätit!
xante kirjoitti 30.11.2010 - 12:51
Ompa kauniit säärystimet:)
Näppi kirjoitti 04.03.2011 - 16:47
Apinoin sua ja tein samanlaiset säärystimet, kiitos vaan vinkistä!
Mila kirjoitti 22.08.2011 - 19:12
AIvan ihanat säärystimet! Pystyisitkö kertomaan niihin tarkan ohjeen? Galuaisin niiin tehdä samanlaiset lahjaksi ystävälleni
Mari kirjoitti 08.11.2011 - 19:36
Yli-ihanat! Olisin kans hyvin hyvin kiinnostunut tarkasta ohjeesta, onnistuuko..? :))
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Anu

27-vuotias yhden miehen vaimo, kolmen kissan ja yhden koiran emäntä kirjoittaa harvakseltaan käsitöistään.

Sivupohjani on täältä

Kävijöitä 7.11.07 alkaen:

Ilmainen www-laskuri

Täällä on nyt:

web-counters.org

Nyt tekeillä:

  • mukaeltu Coffee tunic
  • Echo Flower Shawl (pdf)
  • vauvan nuttu
  • jämälankasukat
  • Marlene-sukat
  • villavaippahousut
  • Djevellue
  • vauvan peitto

Ufot:

Vuoroaan odottelee:

Langankulutus 2011:
Tammikuu: 67 g
Maaliskuu: 147 g
Huhtikuu: 74 g
Toukokuu: 98 g
Kesäkuu: 496 g
Syyskuu: 972 g
Yhteensä: 1 854 g