Kovasti täällä neulotaan, mutta edelleenkään ei ole paljon esiteltävää. Yhden pipon sain tehtyä toissa viikonloppuna iskälle synttärilahjaksi.

Ohje: Jaques Cousteau -pipo
Lanka: Novita Pirta
Puikot: 3,5 mm
Menekki: 51 g

 

Tosin saapa nähdä jääkö tämä iskällä käyttämättä, kun oli vähän pienen oloinen. Aikataulu oli vähän tiukilla (miten siinä taas niin kävi, vaikka olin suunnitellut aloittavani pipon teon ajoissa!?), joten en tehnyt pipoon käännettävää reunaa. Mittoja katsoin miehelle tekemästäni piposta, ja miehelle tämä olikin ihan sopiva. Ilmeisesti iskällä on sitten vähän normaalia suurempi pää :D Noh, käyttäköön keväällä lämpimämmillä keleillä tai jättäköön käyttämättä. Sainpahan kulutettua tähän projektiin 51 grammaa ällöttävää muovilankaa, jota olen jossain mielenhäiriössä ostanut. Tarkoituksena olisi tehdä vielä toinen pipo toisenlaisesta langasta, ja siihen se käännettävä reuna, niin voi itse päättää, että kuinka paljon haluaa päätä suojata. Ohje oli mukava ja oli kiva tehdä 3o 2n -pintaa sen ainaisen 2o 2n:n sijaan.

***

Helmikuun käsityösaldo jäi varsin laihaksi. Pipon lisäksi valmistui vain muutama tiskirätti. Ehkäpä niitä valmiita neuleita alkaa jossain vaiheessa pukkaamaan puikoilta pois, kun nuo moninaiset keskeneräiset vihdoin valmistuvat.

Lankavaraston muutos helmikuussa 2010:

  • langankulutus - 216 grammaa
  • lankaostokset + 1400 grammaa
  • saadut langat (SNY:ltä) + 100 grammaa
  • lankavaraston muutos + 1284 g

Hupsista, taas on tullut vähän shoppailtua. Tiskirätteihin pari kerää, iskän pipoon yksi kerä (jota en käyttänytkään), SNY-neuleisiin jonkin verran, Novitan uutuuksia sukkalangoiksi. Lisäksi takavasemmalta hyökkäsi tarve paksuille polvisukille, joita voi töissä pitää housunlahkeen päällä. Ohuempia polvisukkiahan mulla jo jonkin verran on, mutta ne ei sovi tähän tarkoitukseen. Siispä jossain vaiheessa pitäisi saada puikoille myös sukat seiskaveikasta, jota hamstrasin yhteensä 600 grammaa, kun mulla ei sattunut olemaan yhtään mustaa eikä harmaata omissa varastoissa. Pitäisköhän maaliskuussa yrittää pidättäytyä lankaostoksista hamsteroinnin hengessä, vaikka en virallisesti olekaan ilmoittautunut mukaan...

Mutta nyt nukkumaan!