Eilen sain ensimmäiset Kerttu-sukkani valmiiksi. Varmasti teen vielä lisääkin näitä. Ihana mallineule ja tarpeeksi helppo minulle.

1337033.jpg1337024.jpg

Ohje: Uhoavan Gnun blogista
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5mm
Menekki: 96g

Nämä eivät kyllä ole ihan yhtä kauniit kuin esikuvansa, mutta ihan nätit näistäkin tuli. Käsialassa olisi kuitenkin parantamisen varaa... Tykkään kovasti tuon langan väristä, ja mielestäni se sopii Kerttuihin aivan mainiosti. Mallineule pääsee hyvin esille. Varteen tein kuusi mallikertaa, kantapään jälkeen seitsemän ennen kavennuksia. Tavallisesti olen uskollinen sädekavennukselle, mutta tällä kertaa halusin kokeilla jotain muuta. Kavennukset tein siis siten, että ensimmäisen puikon lopussa neuloin kaksi oikein yhteen ja neljännen puikon alussa tein ylivetokavennuksen. Samalla jatkoin mallikerran neulomista ilman langankiertoja. Lopuksi jatkoin kavennuksia joka puikolla, eli 1. lopussa kaksi oikein yhteen, 2. alussa ylivetokavennus, 3. lopussa kaksi oikein yhteen ja 4. alussa ylivetokavennus. Kun jokaisella puikolla oli jäljellä neljä silmukkaa, tein kolmen puikon päättelyn nurjalla puolella. En halunnut jatkaa tavallisilla kavennuksilla loppuun asti, sillä kärjestä olis tullut mielestäni liian suippo ja pöhkön näköinen. Lisäksi halusin kuumeisesti kokeilla tuota (minulle) uutta päättelytekniikkaa. Todella näppärä, jatkossa teenkin kaikki olkasaumojen yhdistämiset tuolla tavalla.